Hanna Kuusela
AlkusanatOn maaliskuu vuonna 2009. Etsimme Slavoj ˇi˛ekiä Lontoon Russell Squarella. Meidän on määrä löytää hänet hotelli Presidentistä, mutta kohtaamispaikassa onkin hotelli Imperial. Naureskelemme hotellien vaihtuvia nimiä ja löydämme ˇi˛ekin hotellin aulasta odottamassa meitä etuajassa. Mies osoittautuu You Tubesta ja elokuvista tutuksi hahmoksi. Puhe on lähes loputonta, kädet tekevät ilmaan nopeita kaaria, aina välillä käsisirkuksen lomassa ˇi˛ek sipaisee neuroottisesti nenäänsä.
Hän ohjaa meidät hotelliaulan rauhalliselle ravintolapuolelle. Emme ehdi tehdä ensimmäistäkään kysymystä, mies on jo vauhdissa. ˇi˛ek puolustelee seuraavana päivänä alkavaa Kommunismin idea -seminaaria, jonka sisäänpääsymaksu on sata puntaa.
Muutamaa päivää aikaisemmin Financial Timesissa on julkaistu pitkä ˇi˛ekin haastattelu. Financial Timesin toimittaja kävi lounaalla ˇi˛ekin kanssa, syömisen ohessa he puhuivat finanssikriisistä. Talouslehden kiinnostus ei ollut sattumaa. Myös kommunismikonferenssin kaikki 800 paikkaa oli myyty loppuun. Finanssikriisiä analysoivat filosofi-kommunistit kiinnostavat julkisuutta nyt, kun kapitalismista saa puhua ääneen eikä sen olemassaolo ole enää itsestäänselvyys.
"Pelastakaa uhanalaiset lajit, pelastakaa maapallo ilmaston lämpenemiseltä, pelastakaa aids-potilaat, pelastakaa nälkää näkevät lapset, blaa blaa blaa. Kaikki tämä voi kyllä odottaa, meille kerrotaan, mutta vaatimus pankkien pelastamisesta on ehdoton käsky, joka vaatii välitöntä toimintaa", ˇi˛ek kuvaa kapitalismin arvojärjestystä.
Toisin kuin usein ajatellaan, myös kapitalistiset markkinat ovat politiikan tulosta. "Kun meitä kiristetään esimerkiksi pankkituella, pitää muistaa, että meitä todella kiristetään", ˇi˛ek sanoo. "Meidän pitää ajatella todella radikaalisti ja toisella tavalla. Millaisessa yhteiskunnassa tällainen kiristäminen on mahdollista?"
ˇi˛ek puuskahtaa: "Mitä on pankin ryöstäminen verrattuna siihen, että perustaa uuden, kuten jo Brecht kysyi Kerjäläisoopperassaan?"
"Mitä on muutaman tuhannen dollarin varastaminen verrattuna siihen, että finanssikeinottelijat riistävät miljoonilta ihmisiltä heidän kotinsa ja säästönsä? Ja sitten finanssikeinottelijat palkitaan valtion tuella."
ˇi˛ek kysyy, kuka päättää tärkeysjärjestyksestä, jos asioita ei voi enää jättää markkinoiden päätettäväksi.
"Juuri tässä kohden kysymys kommunismista on nostettava esille."
"En kritisoi liberaalikapitalismia siitä, että se olisi huono asia vaan siksi, että se ei voi kestää loputtomiin. Kommunismi on keksittävä uudelleen."
***
Vuonna 1998 ˇi˛ek kirjoitti pienen Zagrebissa julkaistun kirjan. Pikkukirja oli esipuhe Kommunistiseen manifestiin. Siinä ˇi˛ek kutsuu kapitalismia "giganttiseksi parasiitiksi". Valtava loinen repii brutaalisti todelliset ihmiset ja luonnon objektit irti maaperästään ja imee niistä energiansa halvimman logiikalla: vain tyhmä maksaa liikaa. Kapitalismiin kuuluu "pääoman solipsis-spekulatiivinen tanssi", joka on välinpitämätön vaikutuksistaan sosiaaliseen todellisuuteen. Sen ydintä on objektiivinen väkivalta, jossa pääoman ja investoijan abstrakti kaapu kätkee inhimilliset teot vastuuttomuuden huipentumana: kukaan ei ole vastuussa.
Kapitalismi vaikuttaa myös yksilön psyykeeseen. Enää yksilön nautintoja eivät määritä symboliset ja julkiset kiellot, vaan päinvastoin vaatimus nauttia! Symboliset normit korvataan kuvitteellisilla ihanteilla, mikä pakottaa yksilön itse määrittelemään - ja vieläpä valitsemaan - omat nautintonsa. Protestanttisen työetiikan korvaavat vastaavasti vieläkin julmemmat tehokkuuden vaateet, jotka yksilö asettaa itse itselleen.
Slavoj ˇi˛ek (s. 1949) on slovenialainen filosofi ja kulttuurikriitikko. Hänet tunnetaan akateemisessa maailmassa "kulttuuriteorian Elviksenä" ja "Slavoj the Superstarina". Hänen ideologiakritiikkinsä keskeisiä lähtökohtia ovat Jacques Lacanin psykoanalyysi, marxilainen teoria, Hegelin filosofia, populaarikulttuuri ja elokuvat.
ˇi˛ek on koko uransa ajan puolustanut kollektiivista toimintaa ja ajattelumuotoja. Samalla hän on kuitenkin erittäin tietoinen kollektiivisten ideologioiden vaaroista ja ristiriidoista. Hän on ollut Jugoslavian kommunistisen puolueen jäsen ja työskennellyt marxilaisessa keskuksessa, vaikka häntä ei pidetty oikeaoppisena marxilaisena. Vuonna 1973 hän sai lähtöpassit Ljubljanan yliopistosta, kun hänen lopputyönsä tuomittiin epämarxilaiseksi. Hän tuntee kommunismin ja totalitarismin metkut.
Tämä kirja esittelee ˇi˛ekin poliittista ajattelua eri yhteyksistä valikoitujen tekstikatkelmien ja Lontoossa maaliskuussa 2009 tekemämme haastattelun avulla. Olemme karsineet kirjasta tietoisesti filosofiaa ja psykoanalyysia, vaikka monella tavalla ˇi˛ek on ennen kaikkea filosofi ja psykoanalyytikko. Tämä väkivaltainen tapa lähestyä ˇi˛ekin tekstejä nostaa esiin sen, mikä meidän mielestämme ˇi˛ekin poliittisessa ajattelussa on kiinnostavaa ja jonka jähmettyneitä malleja ravisuttavassa kiihkossa on piristävää voimaa.
ˇi˛ekin lähtökohta ei ole täysin omaperäinen. Psykoanalyysi on ollut vuorovaikutuksessa filosofian kanssa aina Freudista alkaen. ˇi˛ek eroaa monista siinä, että hän on huomattavasti brutaalimpi ajattelija kuin monet mannermaisen filosofian pitsinnyplääjät. ˇi˛ek murjoo kapitalismia sen omilla eväillä, jonkinlaista terapiaakin se on.
Terapeutti ei perinteisesti kerro potilaalle, mitä pitäisi tehdä vaan auttaa häntä näkemään oman tilanteensa selvemmin. Tässä mielessä ei pidä myöskään odottaa, että ˇi˛ek kertoisi meille, mitä meidän tulee tehdä. ˇi˛ekillä ei ole selkeää poliittista ohjelmaa tai vastausta siihen, mitä on tehtävä. Hän sanoo tuntevansa itsensä taikuriksi, joka taikoo aina vain lisää hattuja, eikä koskaan pupuja. Toiminnasta päättäminen onkin meidän vastuullamme.
***
ˇi˛ek on eräänlainen kulttuurikritiikin Borat, mies joka sanoo ääneen groteskitkin asiat. Miten suhtautua filosofiin, joka kertoo sovinistisia vitsejä ja tuntuu aina sanovan sen, mitä pidetään kaikkein mauttomimpana provokaationa? Mieheen, jonka ajattelu voi yhdessä kappaleessa hypätä Hollywood-elokuvasta Hegelin filosofiaan ja takaisin? Voiko hän olla muuta kuin populistinen roiskija? Ja ennen kaikkea: voiko hänellä olla meille jotakin tarjottavaa?
Filosofi Jukka Laarin mukaan ˇi˛ekiä voi kutsua ideologiakritiikkiä tekeväksi filosofiksi, joka käyttää työssään sekä filosofiaa että massaviihdettä. Vaikka päällisin puolin ˇi˛ek kirjoittaakin filosofisia kirjoja ja artikkeleita, hänen ajattelunsa ja tyylinsä rakentuvat katkelmista - sellaisista ajatusketjuista, joista tämäkin kirja koostuu. Hän leikkaa ja liimaa omia tekstejään. Kierrättää sumeilematta samoja tekstipätkiä tekstissä kuin tekstissä. Tyylissä voi nähdä romanttista taipumusta lähestyä kokonaisuutta fragmenttien kautta - tai todellisuutta sen oireiden läpi. Hän etsii merkkejä antagonismeista, vastakkainasetteluista, joita yhteiskunnat eivät näytä kykenevän käsittelemään tai hallitsemaan. Tätä kautta hän hakee ymmärrystä siitä, mitä lacanilaisessa psykoanalyysissa kutsutaan reaaliseksi. Arkinen sattuma, joka hetkeksi pysäyttää jokapäiväisen kielijärjestelmän eli symbolisen toiminnan, on reaalista juuri tässä häiritsevyydessään; siitä ei saa selkoa eikä sitä varsinaisesti edes ole ennen kuin symbolinen pääsee jälleen häiriöttä toimimaan. Vasta kun häiriötä yritetään selittää, se huomataan joksikin symbolisaatiota pakenevaksi.
ˇi˛ekin tekstit ovatkin täynnä vitsejä ja anekdootteja, joiden kautta hän yrittää osoittaa, mikä nyky-yhteiskunnassa oirehtii - tai mikä tuottaa vastakkainasetteluja. Hän itse kirjoittaa päätyvänsä lähes pakkomielteisesti aina samoihin esimerkkeihin. Nämä esimerkit jäävät myös helposti lukijan mieleen, ja vaikka ˇi˛ekin selityksen unohtaisikin, tästä ei pidä huolestua. Ehkäpä tärkeämpää onkin itse esimerkki. Lopputuloksena on joukko keskeisiä esimerkkejä, joille voi antaa yhä uusia tulkintoja.
Osittain tästä syystä ˇi˛ekin esimerkit 1990-luvun Britanniasta tai 2000-luvun alun Ranskasta auttavat ymmärtämään myös 2010-luvun Suomea. Toinen syy esimerkkien helpolle käännettävyydelle on se, että ˇi˛ekin yhteiskunta-analyysissa keskeinen käsite liberaalidemokratia (tai liberaalikapitalismi) on hänen mukaansa hallitseva kaikkialla läntisessä maailmassa. Perussuomalaisten nousua ja niin vasemmiston kuin oikeistonkin kyvyttömyyttä nähdä sen syitä voi tulkita niillä välineillä, joita ˇi˛ek käyttää keskieurooppalaisen populismin selittämiseen. Paavo Lipposen Suomeen rantauttama kolmannen tien sosiaalidemokratia toistaa Tony Blairin ja labourin voittoa 1990-luvulla. Kokoomuksen työväen presidentti ja vastakkainasettelujen aika on ohi -ajattelu asettuvat post-politiikan alle. Väkivallan Ranskan lähiöissä voi rinnastaa kouluampumisiin, valikoivan siirtolaispolitiikan Suomessa jahdattujen kerjäläisromanien kohtaloon. Kiinan tai Iranin analysoiminen taas voi muuttaa käsityksiämme Suomen valtion tai suomalaisten yritysten toiminnasta näissä maissa.
Suuri osa esimerkeistä viittaa tavalla tai toisella ongelmaan nimeltä post-politiikka. ˇi˛ekin mukaan todellisen politiikan tekee mahdottomaksi se, että vasemmistokin hyväksyi talouden epäpolitisoinnin. Siinä missä vasemmisto on pidätellyt todellisia mielipiteitään ja muuntanut ne tavoittamattomiksi ideaaleiksi, populistit puhuvat omalla äänellään. He tarkoittavat mitä sanovat tai pahimmassa tapauksessa sanovat sen, mitä vasemmisto ajattelee (mutta ei uskalla sanoa ääneen). Tästä syystä kapitalismille hedelmällisin poliittinen yhteistyökumppani onkin ollut monikulttuurinen ja post-poliittinen liberaalidemokratia.
Juuri post-politiikasta on päästävä eroon. Näin ˇi˛ek päätyykin filosofiassaan puolustamaan kommunismin ideaa - jossain sellaisessa muodossa, joka on tehnyt pesäeron menneeseen ja joka kumpuaa tämän hetken vastakkainasetteluista tai mahdollisuuksista. Tätä hän tavoitteli myös Lontoon kommunismikonferenssissaan, jota hän kommentoi haastattelussa:
"Tämä konferenssi ei käsittele sitä, että Afrikassa lapset kuolevat nälkään ja meidän pitäisi pelastaa heidät. Ei. Tämän konferenssin lähtöoletus on, että kriisi on todella syvä, ja meidän tulisi yrittää ajatella filosofisesti perusolettamat uudestaan. Eikä nyt itketä, että finanssikriisin takia joku menetti puolet omaisuudestaan..."
Tarjoilija tulee paikalle kesken haastattelun. "Haluan light-kokiksen, onko sitä pulloissa vai tölkeissä, zero tai light käy oikein hyvin", ˇi˛ek sanoo tarjoilijalle.
"Ette kai ostaneet itse konferenssiin lippuja?" hän kysyy. Nyökkäämme. Oh my God, ˇi˛ek taivastelee tavalla, joka onnistuu vain vakaumukselliselta ateistilta.
"Ei se mitään", yritämme vastata.
Eikö ole ristiriitaista myydä kalliita lippuja kommunismia käsittelevään konferenssiin?
"Pidän saksalaisesta byrokratiasta kertovasta vitsistä. Lenin kirjoitti jossain, että jos saksalainen haluaa tehdä vallankumouksen, niin vallatessaan juna-asemaa hän ostaa ensin laiturialueelle vaaditun lipun. Vasta ostettu lippu kourassaan voi mennä sisälle laillisesti ja sitten vallata tilan."
Kerromme, että loppuvuodesta 2008 Suomessa ylioppilaat valtasivat oman ylioppilastalonsa vuokraamalla sen.
"Mainio idea, sillä vuokraamalla sen he tekivät samalla sopimuksen itsensä kanssa: me vuokrasimme talon vallataksemme sen. On ironista, että täällä Lontoossa kalliin yliopiston SOASin (School of Oriental and African Studies) opiskelijat kritisoivat järjestettävää kommunismikonferenssia sen kalleuden vuoksi, ja kalleus johtuu osittain siitä, että ystäväni filosofi Toni Negri laskuttaa niin paljon. Kaikki tuntemani marxilaiset ovat hulluna rahan perään. He eivät liikuta persettään ilman muutamaa tuhatta dollaria."
Vuokratun tilan vallankumous tavallaan toistui Lontoon konferenssissakin. Konferenssin lopuksi ˇi˛ek totesi yleisölle, että nyt on keskusteltu kommunismin tulemisesta kolme päivää. Tästä voisi tehdä myös todellisen tapahtuman, jossa tapahtuisi jotakin historiallista.
"Olisiko mahdollista tehdä jotakin, joka oli hyvin tyypillistä jollekin toiselle ajalle ja laulaa lopuksi eräs i-kirjaimella alkava laulu. En aio sano tämän laulun nimeä ääneen, enkä aio laulaa sitä itse. Mutta te saatte laulaa sen, jos siltä tuntuu."
Seurasi parinkymmenen sekunnin hiljaisuus ja Internationaali eli Kansainvälinen jäi laulamatta. Konferenssi päättyi.
Ehkä uusi kommunismi on mahdollinen ilman vanhaa raskasta perintöä.
- Kimmo Jylhämö & Hanna Kuusela Takaisin kirjailijalistaan » | 
