Mohandas K. (Mahatma) Gandhi (1869–1948) on
1900-luvun keskeisiä vaikuttajia maailmanlaajuisesti. Hänen toimintansa
ja ajattelunsa on yli sadan vuoden ajan innoittanut kansanliikkeitä,
poliittisia johtajia ja ajattelijoita kaikilla mantereilla.
Gandhin
vaikutus myös suomalaiseen kulttuuriin ja politiikkaan on ollut
kestävää ja moniulotteista. 1900-luvun alun tolstoilaisuus, 1960-luvun
solidaarisuusliike, 1970- ja 1980-luvun ympäristö- ja
vaihtoehtoliikkeet sekä viime vuosikymmenen globalisaatiokriittinen
liike ovat kaikki saaneet tärkeitä vaikutteita Gandhilta. Gandhi on
näin ollen syvällisesti vaikuttanut Suomenkin historiaan.
Gandhin
kulttuurifilosofisesti ja yhteiskuntapoliittisesti tärkeimpänä teoksena
voidaan pitää vuosisadan alussa julkaistua pientä Hind swaraj -kirjaa.
Tässä teoksessa Gandhi esittelee ensimmäistä kertaa kokonaisvaltaisen
visionsa Intian vapautumisesta siirtomaavallasta, modernin kulttuurin
epäkohdista, väkivallattomuudesta, totuuden etsimisestä ja
omaehtoisesta kehityksestä.
Luet
parhaillaan Hind swarajin ensimmäisen suomennoksen esipuhetta.
Suomennos tehtiin alun perin Gandhin johtaman suolamarssin
75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kolme vuotta sitten. Suolamarssi on
Intian gandhilaista väkivallatonta vastarintaa eli ”totuuden voimaa”
(satyagrahaa) harjoittaneen vapautusliikkeen kenties tärkein
yksittäinen tapahtuma. Se alkoi Intian Gujaratissa sijaitsevassa
Ahmedabadissa 12.3.1930 ja saapui Intian valtameren rannikolle Dandin
kylään 5.4.1930. Niinpä Gandhin pääteoksen suomennostalkoot alkoivat
12.3.2005 ja saatettiin pätökseen 5.4.2005. Suomennos julkaistiin
ensimmäisen kerran Demokratiafoorumi Vasudhaiva Kutumbakamin
nettisivuilla 8.4.2005.
Suomennostalkoot
pani alulle Suomen suolamarssitoimikunta, jonka toimintaan
osallistuivat muun muassa Mika Aalto-Setälä, Outi Hakkarainen, Satu
Hassi, Satu Ranta-Tyrkkö, Eila Salomaa, Pilvi Toppinen, Marko Ulvila ja
Thomas Wallgren.
Kutsua talkoisiin
alettiin levittää 28.2.2005. Tavoitteena oli löytää Hind swarajin
jokaiselle sivulle yksi suomentaja. Tavoite osoittautui varsin helposti
saavutettavaksi, ja käännöstalkoiden järjestäjät huomasivat pian, ettei
työtä tällä kertaa voitu tarjota läheskään kaikille halukkaille.
Talkoisiin
osallistui varsin kirjava joukko eri-ikäisiä ja hyvin erilaisissa
tehtävissä toimivia suomalaisia. On ilmeistä, että Gandhin elämäntyö ja
ajattelu edelleen kiinnostavat ja koskettavat laajasti.
Gandhi
asui ja työskenteli vuosina 1893–1914 Etelä-Afrikassa. Siellä ollessaan
hän nousi maan intialaisperäisen väestön kansalaisoikeusliikkeen
merkkihahmoksi. Hind swaraj -teoksen Gandhi kirjoitti syksyllä 1909
laivalla Atlantin valtamerellä paluumatkalla Lontoosta Etelä-Afrikkaan.
Teos julkaistiin alun perin Etelä-Afrikassa gujaratin kielellä
joulukuussa 1909 artikkelisarjana Gandhin toimittamassa Indian Opinion
-lehdessä. Gandhin itsensä julkaisema englanninnos, jonka pohjalta
suomennos on laadittu, ilmestyi tammikuussa 1910.
Toivon
tämän tekstin antavan jälleen uusia, perustavia virikkeitä suomalaiseen
keskusteluun arvoista, kulttuurisen kehityksemme tavoitteista ja
politiikan moraalista.
Kirja kertoo Pakistanin Gandhiksi kutsutun vapaustaistelijan elämästä ja valottaa samalla Intian, Pakistanin ja Afganistanin lähihistoriaa ja tapahtumia, jotka johtivat talebanliikkeen syntyyn.
Suoran toiminnan aika on nyt! Opettajien lakko synnytti Oaxacan osavaltiossa vuonna 2006 tapahtumasarjan, joka hakee vertaistaan. Kirjassa kapinaan osallistuneet tavalliset ihmiset kertovat oman tarinansa.
10 år efteråt. David Ray Griffin och den officiella teorin om 9/11. Om oliktänkare. Granskat i Radio Vega. Som om begreppet brott inte längre fanns. Nyheten om Usama bin Ladins död. Konspirationsteorins akilleshäl. Ljusare konspirationer. Om serendipidity. Sammansvärjningen i biblioteket och H.G Wells öppna konspiration. Utkast till predikan för en morgonsamling.
Viidestoista diplopokkari käsittelee Välimeren muuria, Israelin kolmatta uhkaa, salafisteja ja arabiälymystöä, Sri Lankaa, lobbareita, EU:n rajavalvonnan ulkoistamista ja maahanmuuttoa.