Vuoria ei voi ymmärtää, ne täytyy kokea. Vuoret ovat syvältä. Tarvikkeet on raahattava selässä. Ruoka on tarpeen, joten täyspakkauksesta on heitettävä pois kaikki ylimääräinen viiden päivän kuivamuonan tieltä. Ammukset ovat tarpeen, joten laatikollinen patruunoita ja puoli laatikollista kranaatteja on tungettava vaatteiden ja repun taskuihin ja taisteluvyöhön tai ripustettava housunvyöhön roikkumaan. Kävellessä ammukset ovat koko ajan tiellä, hiertävät nivusia ja lantiota ja painavat kaulaa. Oma kranaatinheitin oikealle olkapäälle, haavoittuneen Andrjuha Voložaninin kranaatinheitin vasemmalle. Kaksi ammusvyötä rinnalle ristiin aivan kuin vallankumouksesta kertovan elokuvan sankarilla matruusi Železnjakilla1, ja jos toinen käsi on vielä tyhjä, mukaan voi ottaa patruunavyön laatikon eli etanan.
Plus teltta, telttakepit, kirveet, saha, lapioita ja muuta kampetta, jota joukkue tarvitsee selviytyäkseen. Plus henkilökohtaiset tavarat: rynnäkkökivääri, lämpötakki, huopa, makuupussi, kenttäpakki, kolmisenkymmentä tupakkiaskia, vara-alusvaatteet, varajalkarättejä ja niin edelleen ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan seitsemisenkymmentä kiloa.
Ja kun astuu ensimmäisen askeleen vuorenrinnettä ylös, tajuaa, ettei millään jaksa kavuta ylös asti, ei vaikka uhattaisiin ampua. Toisen ja kolmannen askeleen jälkeen sitä alkaa silti vain kiivetä, kavuta, kontata, livetä, pudota ja kiivetä uudelleen kynsin hampain pensaisiin ja varpuihin tarraten. Väsymyksestä tylsänä sitä laahautuu eteenpäin mitään ajattelematta, mielessä on vain seuraava askel, vain yksi askel enää...
Vierellämme kiipeää panssarintorjuntajoukkue. Sillä on vielä vaikeampaa: kranaatinheittimeni painaa 18 kiloa, panssarintorjuntaohjus 42. Paksu Andrjuha, joka on saanut ruumiinrakenteensa ja iloisen luonteensa vuoksi lisänimen Läskiperse, valittaa: »Päällikkö hei, eikö me voitaisi heittää edes yksi ohjus menemään?» Joukkueenjohtaja, asevelvollisuuttaan suorittava luutnantti, vastaa itsekin kyyneleet valuen: »Andrjuha, senkin läskiperse, mitä me siellä tehtäisiin ilman ohjuksia? Miehethän kuolee sinne...» Niinpä, miehet kuolevat sinne. Ja me ryömimme eteenpäin. Ulvomme ääneen, ja ryömimme eteenpäin.
Siirryimme lepovuoroon Buinakskin vuoristoprikaatin tilalle. He olivat majailleet vuoristopaimenen mökissä, pienessä savimajassa.
Groznyin ylellisten, nahkasohvin ja peilikatoin sisustettujen asuntojen jälkeen ränsistynyt maja vaikutti viheliäiseltä: saviseinät, maalattia ja pieni ikkunanräppänä, joka vaivoin läpäisi valoa. Vuoristoprikaatille maja oli sen sijaan ollut ensimmäinen kunnollinen asuinsija kuukausiin, sitä ennen he olivat yöpyneet kaikenlaisissa rotankoloissa ja maakuopissa. Seitsemän kuukautta, päivä toisensa jälkeen, he olivat kavunneet pitkin vuorenrinteitä, tulittaneet vuoren laella majailevia tšetšeenejä, nukahtaneet siihen, mihin olivat väsymyksestä nääntyneinä kaatuneet - vain jatkaakseen heti herättyään kapuamista. He olivat raaistuneet ja alkoivat itsekin muistuttaa tšetšeenitaistelijoita: parrakkaita ja pesemättömiä miehiä rasvatahraisissa, saastaisissa panssaritakeissaan. He vihasivat kaikkea ja kaikkia. He katselivat meitä äkeästi: tulomme tarkoitti heidän hetkellisen onnensa loppua, oli aika jättää palatsi ja palata vuorille. Heitä odotti yhdeksän tunnin marssi ja sen jälkeen jonkin strategisesti tärkeän kukkulan valloitus. He puhuivat siitä iloisesti, yhdeksän tuntia ei ollut matka eikä mikään, yleensä marssi kestää vuorokauden tai kaksikin. Silloin me ymmärsimme kärsimystemme olleen vain lasten leikkiä heidän kokemansa rinnalla.
Kun he lähtivät, katselimme heidän menoaan, ja kaikkia alkoi pelottaa. Pian olisi meidän vuoromme seurata heitä. Oma kukkulamme odotti jo meitä.
Ensimmäinen Novaja Gazeta -pokkari lähestyy Venäjää toisinajattelijoiden näkökulmasta. Kirja sisältää muun muassa Anna Politkovskajan artikkelin, Televizor-yhtyeen Mihail Borzykinin haastattelun sekä artikkeleita muukalaisvihasta, finanssikriisistä, Kaukasian kriiseistä ja kirjailija Aleksandr Solzenitsyn Venäjästä.
Neljäs Novaja Gazeta käsittelee muun muassa ortodoksista kirkkoa, kiellettyä taidetta, Pietarin liikennettä, Venäjän oikeuslaitosta ja tšetšenialaisen Gatajevien pariskunnan vaikeaa tietä.
Jaa Facebookissa
