Tuoreita ajatuksia demokratian pelastamiseksi. Pamfletti siitä, miten puolueet ovat taantuneet teknokraattisiksi ääntenkeruuautomaateiksi, joiden politiikan sisältö henkilöidään mediajulkisuudesta eläviin johtajiin. Kirjassa pohditaan, miten politiikka palautetaan puolueiden asialistalle. Yhteistyössä Attacin ja sivistysliittojen kanssa.
Kirjoittajina Outi Alanko-Kahiluoto, Arja Alho, Lauri Holappa, Ruurik Holm, Karina Jutila, Anna Kontula, Heikki Patomäki, Tuomas Rantanen, Eetu Viren ja Thomas Wallgren.
Toinen painos keskustelua herättäneestä teoksesta.
Yhdestoista Novaja Gazeta sisältää kirjeen tutkintavankilasta, artikkelin Smolenskin tragediasta, Norilskin huumeongelmasta, taideryhmä Voinasta, Pietarin graffiteista ja Novyi beregista ja Vladimir Sorokinin haastattelun.
Le Monde diplomatiquen laatujournalismi yhdistyy nykysarjakuvaan. Albumi käsittelee ajankohtaisia aiheita sarjakuvan keinoin. Piirtäjinä on tunnettuja sarjakuvataiteilijoita ja uusia kykyjä muun muassa Ranskasta, Etelä-Koreasta ja Etelä-Afrikasta.
Ossetiasta lapsena paennut Maria Amelie eli paperittomana Norjassa kahdeksan vuotta. Hänen ainutlaatuinen tarinansa kertoo siitä, millaisia seurauksia turvapaikkapolitiikalla voi olla yksittäiselle ihmiselle.