Ydinvoiman vastustajat ja sen kannattajat ryhmittyivät Suomessa jo vuosikymmeniä sitten omiksi leireikseen, linnoittautuivat juoksuhautoihin ja kaivoivat kantapäät maahan. Asetelma on pahasti lukkiutunut, eikä linnaleirien välillä ole enää aikoihin ollut todellista vuoropuhelua.
Tällä on ollut tuhoisa vaikutus suomalaisen ydinvoimakeskustelun laatuun: se laahaa vähintään kaksitai kolmekymmentä vuotta pohjoisamerikkalaisen tai eurooppalaisen keskustelun jäljessä. Rintamalinjojen yli on ollut mahdoton käydä rakentavaa vuoropuhelua edes sellaisista yksityiskohdista, joita olisi ollut aivan välttämätöntä pohtia.
Tämän pamfletin keskeinen kärki on hyvin yksinkertainen. Tarkoituksenani on väittää, että päätös siitä, rakennetaanko Suomeen lisää ydinvoimaloita, ei ole läheskään yhtä tärkeä kuin monet tämän mahdollisesti ydinvoimalle myönteisen päätöksen sisällä tehtävät valinnat ja linjaukset.
Ydinvoimakeskustelua on meillä usein käyty ikään kuin se olisi ensisijaisesti uskonnollinen kysymys. Ydinvoiman vastustajat eivät aina tiedä ydintekniikasta kovinkaan paljon, eivätkä he aina jaksa olla riittävän kriittisiä lähteidensä suhteen.
Toisaalta myöskään ydinvoiman kannattajien ylilyönnit eivät ole olleet kovin älyllisiä tai asiallisia. Luonnontieteen akateemisia oppituoleja - vieläpä täysiä professuureja - hallussaan pitävät "ydinvoima-asiantuntijat" ovat meillä voineet kenenkään älähtämättä esimerkiksi julistaa, että käytettyä ydinpolttoainetta olisi turvallista vaikka syödä lusikalla sadan vuoden säilytyksen jälkeen.
Ydinvoima ei valitettavasti ole Universaali Kosminen Rakkaus, niin kuin ydinvoiman kiihkeimmät kannattajat tuntuvat usein ajattelevan. Mutta ehkä se ei myöskään ole Suuri Saatana, niin kuin monet vastustajat sanovat.
Ydinvoima on energiantuotantotapa, johon liittyy ympäristön näkökulmasta myös tiettyjä, kiistattomia etuja. Olin itse 1970-luvun lopulta vuoteen 1986 asti ydinvoiman kannattaja, koska ydinvoima ei tuota noki- tai pienhiukkaspäästöjä, sen hiilidioksidipäästöt ovat hyvin pienet, se ei aiheuta happamia sateita ja koska ydinvoimalan radioaktiiviset päästöt olivat vielä tuolloin normaalioloissa selvästi turvevoimaloiden ja hiilivoimaloiden radioaktiivisia päästöjä pienemmät. Kannatan edelleen ydinreaktorien käyttöä avaruustutkimuksessa, aurinkokunnan reuna-alueita tutkivien miehittämättömien avaruusluotaimien voimanlähteenä, tietysti edellyttäen että reaktoreja ei käynnistetä ennen kuin ne ovat edenneet riittävän kauas Maasta.
Vuosi 1986 kuitenkin teki minusta paljon aiempaa varovaisemman. Tšernobylin onnettomuus osoitti, että pelkkä ydinreaktorin grafiittikuoren palo pystyy levittämään ydinvoimalan sisältämää radioaktiivisuutta hyvin laajalle alueelle, tuhansien kilometrien päähän.
Olin Tšernobyliin asti uskonut, kieltämättä hiukan sinisilmäisesti, että ydinvoimainsinöörit olivat tienneet mistä he puhuivat, kun he olivat sanoneet, ettei mikään mekanismi voisi levittää radioaktiivista säteilyä voimalan välitöntä lähipiiriä kauemmas.
New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskut syyskuussa 2001 synnyttivät näkemyksissäni uuden siirtymän kriittisempään suuntaan. Ydinvoimaloihin kohdistuvien terrori-iskujen uhka romutti tuolloin kertaheitolla kaikki ydinvoimalakatastrofin tilastollista todennäköisyyttä koskevat laskelmat. Todella vakavan tapauksen todennäköisyys jossain päin maailmaa seuraavien sadan vuoden aikana saattaakin nyt olla 90 (puhdas arvaus) eikä esimerkiksi 1 tai 0,01 prosenttia (toinen puhdas arvaus).
Ydinvoimalaan kohdistuva terrori-isku voisi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa laajaa mantereenlaajuista tuhoa, eikä se tietenkään ole ainoa asia jota ydinvoiman kohdalla pitäisi miettiä.
Tämä kirja tuo esille 20 sellaista ydinvoimaan liittyvää valintaa, joista Suomessa ei ole käyty oikeastaan minkäänlaista keskustelua, mutta joita olisi tärkeä miettiä, ennen kuin päätämme rakennammeko vielä lisää ydinvoimaloita.
Olen tuonut esiin joukon ongelmia ja samalla pyrkinyt selvittämään, missä määrin niihin olisi mahdollista löytää turvallisia ja hyväksyttäviä teknisiä ratkaisuja.
Koska asia on ajankohtainen ja kiireellinen sitä koskevien poliittisten päätösten tämänhetkisen aikataulutuksen vuoksi, olen kirjoittanut aiheesta pamfletin enkä perusteellisemmin työstettyä tietokirjaa.
Asian kiireellisyyden vuoksi en ole ehtinyt selvittää kaikkia osakysymyksiä yhtään niin perusteellisesti kuin olisin halunnut. Joissakin tapauksissa kyse on myös ollut siitä, etteivät ydinvoimaa tuottavat tai ydinvoimaloita valmistavat yhtiöt ole halunneet vastata kysymyksiini. Olen kuitenkin yrittänyt koko ajan tuoda selvästi esille, mitä olen jo saanut selville ja mistä olen edelleen hyvin epävarma.
Helsingissä, syyskuussa 2009, Risto Isomäki
Jaa Facebookissa
