Köyhässä maassa Euroopan pohjoislaidalla sokerin ja voin hinnankorotukset suututtavat ihmisiä ja protestiaalto pyyhkii yli maan. Vanha poliittinen eliitti hajautuu ja poliitikot ryvettyvät mediaryöpytyksessä ja korruptio-oikeudenkäynneissä.
Päivi Uljas esittää väitöskirjassaan uuden tulkinnan Suomen poliittisesti villistä 1950-luvusta. Yhteiskunta oli rauhoitettu ja sosiaaliturva hoidettu asutustoiminnalla, mutta pienviljely ei enää riittänyt elättämään väestöä. Kaupunkien palkkatyöväki oli siirtymässä työnjaon yhteiskuntaan, jossa elantoa ei voinut täydentää omalta maatilkulta eikä vanhoja voinut hoitaa itse hautaan. Kaivattiin myös keskinäistä sosiaalivakuutusta, ja sitä luotaessa politiikan ja julkisen sektorin rooli oli arvioitava kokonaan uudelleen.
Uljaksen salapoliisityö julkisten aineistojen parissa paljastaa hajanaisuudessa toistuvan kuvion: palattaisiinko budjettisäästöjen kautta 1930-luvun yövartijavaltioon vai luotaisiinko ekspansiivisemmalla talouspolitiikalla jonkinlainen hyvinvointivaltio? Tutkimus seuraa ruohonjuuritason liikehdintää ammattiosastoissa ja selvittää aktiivien pienviljelijätaustaa. Uljas ottaa vakavasti liikehdintään osallistuneiden omat kokemukset ja näkemykset, joita ei voi kunnolla luokitella makrotason ideologioilla tai tarkastella vain liikehdinnän lopputulosten näkökulmasta.
Väitöskirjatutkimus 11.2.2012. Ohjaajina Juha Siltala & Matti Peltonen. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Suomen ja Pohjoismaiden historia.
Kahdeksastoista diplo-pokkari syventyy vakauspaketin valuvikoihin, Kosovoon, Wisconsinin ay-liikkeeseen ja finanssikriisin syihin. Aiheina myös arabimaiden kevät ja Fukushiman vaiettu tausta.
Tämä kirja sisältää vaihtoehdon SATA-komiteamietinnölle. Kirja esittää 120 euron ensikorotusta perusturvaan. Sen jälkeen on luotava kattava perustulo ja palattava tuloeroja tasaavaan politiikkaan.
Reilusti skitso on rehellinen, kipeä ja runollisen kaunis kuvaus Kalevi Rinteestä, joka on sairastanut skitsofreniaa, selvinnyt hengissä monesta itsemurhayrityksestä, eikä ole koskaan salaillut sairauttaan.