Finanssikapitalismi – jumala on kuollut viittaa
filosofi Friedrich Nietzschen teoriaan jumalan kuolemasta. Nietzsche
ajatteli, että uskomukset itsessään tuottavat todellisuutta. Jumala on
siis olemassa, jos riittävän monet uskovat niin. ”Jumalan tappaminen”
merkitsi Nietzschelle sitä, että ihmiset lakkaavat uskomasta,
uudistavat ajatteluaan ja ryhtyvät jäsentämään maailmaa toisin.
Finanssikapitalismi
on kuin Nietzschen jumala. Se on toiminut omien lainalaisuuksiensa
mukaan käskyttäen ympäristöään – epäsuorasti meitä kaikkia.
Finanssikapitalismin kaikkivoipainen olemassaolo on totta vain niin
kauan kuin siihen uskotaan ja ennen kaikkea niin kauan kuin sen käskyjä
totellaan.
Vuonna 2007 Yhdysvaltain
asuntomarkkinoilta lähtenyt ja nopeasti maailmanlaajuistunut
finanssikriisi murskasi ihmisten enemmistön uskon tähän rahabisneksen
holtittomaan osaan. Kriisi riisui finanssikapitalismin
mahtipontisuudestaan murskaten samalla sen maailmaa johtavan
itseriittoisuuden. Rahatalouden oli väitetty olevan itseään sääntelevä
ja riskejä minimoiva järjestelmä. Tämä on osoittautunut fantasiaksi.
Jumalan tilalle on tultava jotakin. Kohtalonkysymys onkin, löytävätkö ihmiset välineitä rakentaa jotain uutta.
Pamflettimme
pohtii poliittisia valintoja kriisin keskellä. Meitä eivät niinkään
kiinnosta syylliset ja epäonnistuneiden poliitikkojen tai rahamiesten
nöyryyttäminen. Historian hullut hetket avasivat tilaa vapaille
vaaleille (1905) tai opiskelijaradikalismille (1968). Syvä
talouskriisikin on hullu hetki: maailma etsii epätoivoisesti uutta
suuntaa. Myös 1930-luvun romahduksen jälkeen maailma oli keksittävä
uudelleen. Silloin fasismi marssi esiin. Siksikin oikeudenmukaiset
poliittiset tiet ulos talouskriisistä ovat keskeisiä: jos kaikki
pyrkivät pelastamaan vain itsensä, käsissämme on seuraavan
yhteiskunnallisen katastrofin ja ääriliikkeen nousu. Tulevaisuus on
raadollisesti läsnä.
Suurista
muutoksista puhutaan yleensä ”pitkän aikavälin” näkyminä. Sillä
tarkoitetaan, ettei niitä ole tarkoituskaan vaatia tai toteuttaa – ne
pysyvät pitkän aikavälin malleina myös tulevaisuudessa. Murroksen
keskellä yhteiskunnallinen uusiutuminen on kuitenkin mahdollista, jopa
välttämätöntä. Vesitetyt vaatimukset eivät enää toimi tai kelpaa.
Kansalaisyhteiskunta
järjestäytyy jo. Maailman talousmahtien huhtikuisessa G20-kokouksessa
Lontoossa nähtiin Euroopan suurimmat vastamielenosoitukset vuosiin.
Niiden keskeinen viesti oli: me emme maksa teidän kriisiänne.
Tavalliset ihmiset eivät olleet aiheuttaneet finanssijärjestelmän
sulamista.
Kuitenkin juuri he
maksavat lamasta. Velan painamat valtiot tukevat pankkeja, mutta
leikkaavat yliopistojen ja eläkkeiden julkista tukea. Siirtolaisten
oikeuksia ”rajattomassa” Euroopassa poljetaan entistä rasistisemmin.
Uuden
poliittisen liikehdinnän paine on olemassa. Pohdimme tässä kirjassa,
minkälaisen suunnan tuo liike voi valita. Miten suhtautua uudistuksiin,
joita nyt paatuneimmatkin elinkeinoelämän edustajat kannattavat? Kuinka
pitkälle vaatimukset on viritettävä, jotta nyt toteutettavien
yksityisten tappioiden sosialisointi olisi oikeutettua? On aika astua
tuntemattomaan tulevaisuuteen ja miettiä, minkälaisia mahdollisuuksia
kansalaisliikkeillä ja poliitikoilla on muuttaa koko pelin ehtoja.
Juuri nyt varovaisin argumentein varustettu muutoksen tavoittelija
saavuttaa huomattavasti vähemmän kuin ennakkoluuloton tienviitoittaja.
Keskustelu
jatkuu myös Yhdysvalloissa, jossa finanssikupla ensimmäiseksi poksahti.
AIG-vakuutusyhtiön johtajien kymmenien miljoonien bonukset olivat
kansalaisille liikaa, kun yhtiö oli samaan aikaan kaatunut
luottotappioidensa takia julkisen sektorin syliin. AIG:n tapaus on
ensimmäisiä osoituksia siitä, ettei mitä tahansa enää siedetä.
Ylisuurten voittojen arvostelu on ensi askel tunnistaa ihmisten
erilaisia mahdollisuuksia elää ja toteuttaa toiveitaan 2000-luvun
maailmassa.
Tämä pamfletti ei tyydy
yleisesti toisteltuihin selityksiin. Se pystyy toivottavasti
osoittamaan kriisin poliittisuuden ja vie siten kohti muutosta.
Varovaiset
tilkitsisivät järjestelmää niin, että syntyy uusi kompromissi, joka
suojaa heikoimpia kapitalismin mielivallalta. Nykykriisiin reagoidaan
oikeudenmukaisemmin se maksaa joka rikkoo -periaatetta mukaillen.
Kunnianhimoisemmat
näkevät nykyisen kriisin laajempana tuotannon ja ihmiskunnan
selviämisen ehdon ristiriitana. Maapalloa rasittava herkeämättä kasvava
tuotanto ei yksinkertaisesti pysty enää laajentumaan uusille
inhimillisen elämän alueille. Kyse ei ole vain finanssikriisistä, vaan
käsissämme on perustavampi elämäntapojen ja ihmiskunnan materiaalisten
perusedellytysten kriisi. Sukeutunut lama on täten paitsi sosiaalinen
tragedia samalla myös myllytys ihmiskunnan selviämiseksi. Se on kuin
yhdysvaltalaisen tositelevisiosarjan hillittömästi ahmiva ihminen,
jonka terveydentilan kriisiytyminen voi aiheuttaa suurta tuskaa, mutta
samalla se on hetki – ehkä viimeinen hetki – säilyttää hyvä elämä.
Meille
väitetään, ettei pankkien pelastamiselle ole vaihtoehtoa. Vastaamme,
että tähän päätynyt järjestelmä kaipaa perusteellista ravistelua.
Tervetuloa tielle, joka vielä hetki sitten oli kielletty ja
sovinnaisuuksiin haudattu. Nyt on mahdollista siirtyä teidän
kriisistänne meidän maailmaamme. Kaikkien maiden velalliset yhtykää!
– Otto Bruun, Teppo Eskelinen
Jaa Facebookissa
